Tag Archive | kreikka

Maaliskuun taloushässäkkä Jyväskylässä 13.3.

Tiistaina 13.3. klo 18 Vakiopaineen alakerrassa keskustelutilaisuus Maaliskuun taloushässäkkä – Kreikan konkurssi, budjettiriihi, talouskurisopimus ja austerity-politiikka.

Alustamassa yhteiskunta-aktivisti Antti Ronkainen. Tervetuloa keskustelemaan Kreikasta ja muustakin! Vapaa pääsy.

Lähetä solidaarisuusviestisi kreikkalaisille osoitteessa weareallgreeks.tumblr.com.

Jyväskylässä tempaistiin Kreikan puolesta!

Jyväskylän Torikokous järjesti perjantaina 2.3. kävelykadulla solidaarisuustempauksen Kreikkalaisten tueksi. Mm. näin sanottiin jaossa olleessa flyerissä:

Suomenkin valtamediasta olemme saaneet lukea kuinka kreikkalaiset ovat eläneet “yli varojensa” ja siksi tarvitsevat nyt tukea muilta euromailta. Tosiasiassa kreikkalaiset ovat yhtä lailla vallitsevan finanssikriisin uhreja kuin me kaikki muutkin. Kriisin syypäitä eivät ole tavalliset kansalaiset vaan hallitsemattomia riskejä ottaneet pankit ja sijoittajat.

Nykyisen kriisin jatkuessa tullaan vastaavia toimenpiteitä näkemään muissakin Euroopan maissa. Se mikä on tänään totta Ateenan kaduilla voi huomenna olla sitä myös täällä Suomen Ateenassa. Siksi on tärkeää, että kansalaisina annamme täälläkin täyden tukemme Kreikan kansan taistelulle vihamielisiä markkinavoimia vastaan. Olkaamme kaikki kreikkalaisia tänään!

Greetings to Greece! / χαιρετισμούς στην Ελλάδα

Unelmien sunnuntai oli menestys!

Jyväskylän torikokous kyhäsi minitelttaleirinsä Kirkkopuistoon sunnuntaina puolen päivän aikaan kirpeässä pakkassäässä. Päivän aikana kymmenet ihmiset pysähtyivät paikalle jakamaan oman unelmansa koko maailman kanssa. Tarkoitukseen varatut 26 tyhjää kylttiä eivät riittäneet alkuunkaan. Monet jäivät keskustelemaan aiheesta pidemmäksikin aikaa. Pimeän laskeuduttua leiri pääsi varsinaisesti oikeuksiinsa, kun se valaistiin kynttilöin. Näin Jyväskylä osallistui osaltaan myös maailmanlaajuiseen kynttilämielenosoitukseen Martin Luther Kingin kunniaksi. Alla kuvia tapahtumasta.

Keskustelu jatkuu jo ensi keskiviikkona 18.1. Bar Vakiopaineessa (Kauppakatu 6) klo 18:15 alkaen. Tervetuloa kaikki mukaan!

Kuvat / Photos by Monika Partanen

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 507 muun seuraajan joukkoon