Tag Archive | lehdistötiedote

Helsingin Torikokous tarvitsee tukeasi!

Helsingin rakennusvirasto on antanut Torikokous – Occupy Helsinki –liikkeelle 27.4.2012 päivätyn tiedotteen, jonka mukaan mielenilmauksemme Kansalaistorilla on purettava nurmikon kunnostustyön vuoksi 3.5.2012 klo 9.00 mennessä.

Alueidenkäyttöpäällikkö Jussi Puution ja osastopäällikkö Pekka Henttosen allekirjoittaman tiedotteen mukaan ”Kaupunki ei enää salli yleisen alueen rajaamista pois yleisestä käytöstä ilman maanomistajan lupaa muilla rakenteilla kuin kokoontumislain 11 §:n mukaisilla kokousvälineillä. Kaupunki tulkitsee, että tulipaikka, teltat, vaunut tai katokset eivät ole lain tarkoittamia kokousvälineitä.”

Kaupungin tulkinta rikkoo hallitusmuodossa säädetyn kokoontumisvapauden käyttämistä turvaavaa kokoontumislakia (11 §), jonka mukaan ”yleisessä kokouksessa saa käyttää julisteita, tunnuksia, äänenvahvistimia ja muita tavanomaisia kokousvälineitä sekä tilapäisiä rakennelmia”.

Lainsäätäjän tahtotilaa selventävässä hallituksen esityksessä (HE 145/1998) todetaan: ”Pykäläehdotuksen luettelo on esimerkinomainen, sillä ennalta on vaikea määritellä tyhjentävästi, millaisia välineitä kulloinkin käytetään.”

Siirrymme pois kunnostettavalta nurmialueelta. Emme siirry pois itse alueelta. Eriarvoistavaa yhteiskuntakehitystä ja ympäristötuhoa vastaan suunnattu mielenilmaus Ihmisten toriksi nimeämällämme Kansalaistorilla jatkuu.

Hyvä ystävä! Tarvitsemme sekä yksittäisten ihmisten että yhteisöjen näkyvää, voimakasta tukea. Voit osoittaa sitä

  • tulemalla koska tahansa fyysisesti Ihmisten torille (vaikkapa torstaina 3.5.2012 alkaen klo 9.00 järjestämäämme lehdistötilaisuuteen),
  • ottamalla yhteyttä tuntemiisi päättäjiin,
  • laatimalla moniäänistä, osallistuvaa kansalaistoimintaa puolustavia mielipidekirjoituksia,
  • allekirjoittamalla adressin (osoite alla),
  • ottamalla osaa 12M-toimintapäivään,
  • välittämällä tätä viestiä eteenpäin, tai
  • olemalla ihan vain hengessä mukana!

Kokoontumisvapauden turvaamis- ja edistämisvelvollisuudesta on kokoontumislaissa säädetty seuraavaa (4 §): ”Julkisen vallan on edistettävä kokoontumisvapauden käyttämistä turvaamalla oikeus kokoontua ilman ulkopuolista häiriötä ja luomalla edellytyksiä yleisten kokousten järjestämiselle.”

Ihmettelemme, miksi Helsingin kaupunki haluaa pysäyttää Occupy-liikkeen rajaamalla perustuslaillista oikeutta alueellaan tapahtuviin mielenilmauksiin, kun meneillään on samanaikaisesti useita kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseen tähtääviä hankkeita (mm. oikeusministeriön Kansalaisen osallistumisympäristö –hanke sekä Sitran Uusi demokratia -foorumi), joissa avainsanoja ovat demokratia, osallisuus ja yhteisöllisyys.

Sosiaalisesti oikeudenmukainen, rajallisen luonnon asettamat reunaehdot hyväksyvä tulevaisuus ei ole utopia – se on ovi, johon moniääninen, alistavat rakenteet kyseenalaistava kansalaistoiminta on avain!

Kiitos tuestasi.

Torilla tavataan!

Torikokouksen verkkosivut: http://torillatavataan.wordpress.com
Adressi: http://www.adressit.com/occupy__torikokous_kokouksen_jatkuminen_sallittava
Facebook: http://www.facebook.com/torikokous
Twitter: http://twitter.com/torikokous
15M-liikkeen uutisseurantaa: http://www.scoop.it/t/15m-suomi
Sähköposti: torikokous@gmail.com

Terveisin: Torikokous – Occupy Helsinki –mielenosoitus!

Jättilukioita vastaan!

Jyväskylän torikokoukselle tuli viesti, että paikallisia lukioita ollaan yhdistämässä yhdeksi suureksi koulutuskeskittymäksi. Muutaman mutkan jälkeen Jyväskyläläiset päättivät ryhtyä yhteyistyöhön paikallisten lukiolaisten kanssa, ja organisoivat huomiseksi performanssin lukoiden yhdistämistä vastaan! Alla lehdistötiedote

MEDIATIEDOTE: Jyväskylän lukiolaisten ja yliopisto-opiskelijoiden performanssi jättilukioita vastaan

Hei,

Lähestymme Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksen opiskelijoiden ja Jyväskylän lukioiden opiskelijoiden järjestämän kantaaottavan performanssiesityksen johdosta.

Performanssilla vastustetaan Jyväskylän koulutuskuntayhtymän aikeita purkaa nykyinen lukioverkko ja keskittää lukio-opetus muutamaan jättiyksikköön. Performanssi toteutetaan tiistaina 7.2.2012 klo 16.45 alkaen Tietotalon alakerrassa (Kilpisenkatu 1, Jyväskylä), jolloin kaupungin sivistyslautakunnan jäsenet ottavat performanssin vastaan ennen kello 17.00 alkavaa kokoustaan. Tässä kokouksessa päätetään Jyväskylän kaupungin kanta Jyväskylän koulutuskuntayhtymän esittämään lukioverkkoratkaisuun, josta lopullisen päätöksen tekee Jyväskylän koulutuskuntayhtymä.

Kymmenminuuttisen performanssin toteutuksesta vastaa kolmekymmentä lukio-opiskelijaa, jotka tulevat Jyväskylän eri lukioista. Lukiolaisten yhteisenä sanomana on toisaalta kritisoida lukioverkoston kehitystä kohti kasvotonta, markkinaorientoitunutta ja lyhytjänteistä suurlukioideologiaa sekä toisaalta kyseenalaistaa ne toimintatavat, joilla suurlukiohanketta on runnottu eteenpäin. Toteutuksen koordinoinnissa päävastuu on Jyväskylän Lyseon lukion opiskelijoilla.

Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksen opiskelijoita on osallistunut projektiin tapahtuman ideoinnin ja yleisen organisoinnin tasolla. Projekti on osa opettajankoulutuslaitoksen Osallistuva kansalaisuus ja yrittäjyyskasvatus -kurssia. Haluamme performanssilla osoittaa, että myös Jyväskylän yliopistoa, opettajankoulutuslaitosta, ja meitä tulevia opettajia kiinnostaa kaupungin lukiorakenteen tulevaisuus ja, että suurlukiohankkeen toteutuminen olisi virhe. Suurlukiohanketta on päätäntäelimissä ajettu eteenpäin sivuuttaen täysin lukio-opetuksen pedagogiset ja kasvatukselliset argumentit sekä opetusalan asiantuntijoiden kriittiset näkökulmat.

Ottaen huomioon aiheen yhteiskunnallisen ja kulttuurisen merkittävyyden niin paikallisella kuin kansallisellakiin (mm. lopetusuhan alainen Lyseo, maailman vanhin suomenkielinen oppikoulu) tasolla, yhteiskunnallisesti kantaaottavan performanssitaiteen harvinaisuuden 2000-luvun Suomessa sekä performanssin toteuttajien nuoren iän yhdistymisen sinnikkääseen kansalaisaktiivisuuteen, toivomme, että suotte tälle performanssiesitykselle mahdollisimman paljon julkisuutta, näkyvyyttä ja huomiota mediassa.

Jyväskylän opettajankoulutuslaitoksen työryhmän puolesta lämpimin terveisin,

Mikko Valtonen Jyväskylän yliopiston OKL-opiskelijoiden yhteyshenkilö
mikko.j.valtonen@student.jyu.fi
p. 0509125219

Kansalaistorista Ihmisten tori!

Olemme perustaneet leirin Musiikkitalon ja Sanomatalon välissä olevalle Kansalaistorille muuttaaksemme Kansalaistorin Ihmisten toriksi. Tämä on avoin tila keskusteluille ja kokoontumisille. Leiri on jatkoa Narinkkatorilla pidetylle torikokoukselle, ja nyt tavoitteena on luoda pysyvämmät puitteet keskustelun jatkamiseksi.

Joka päivä klo 18 on yleiskokous, johon kuka tahansa saa osallistua. Tulkaa paikalle keskustelemaan ja luomaan tilalle sisältö! Myös kaikki tuki leirille on tervetullutta.

Olemme ottaneet innoitusta maailmalla tapahtuvista massiivisista torikokouksista. Toimintamme perustuu kansainväliseen solidaarisuuteen ja sosiaalisen median vahvaan hyödyntämiseen. Media kyselee meiltä jatkuvasti, mikä on tavoitteemme, ja mitä mieltä olemme asioista. Vastaus on, että siitä keskustellaan kokouksissa. Se tarkoittaa, että sinä voit osallistua ja vaikuttaa päätöksiin. Lisäksi leiriin saa tulla koska tahansa juttelemaan, auttamaan, leiriytymään, fiilistelemään, mitä vaan! Tervetuloa!

Huomautus toimittajille: Tervetuloa Ihmisten torille tekemään reportaaseja ja ottamaan selvää, mistä on kyse.

Olemme päättäneet, että sunnuntaisin on aina suurempi yleiskokous, jossa keskustellaan asioista vapaammin. Jokapäiväisen yleiskokouksen jälkeen on myös avoin mikrofoni, jossa jokainen pääsee sanomaan sanottavansa. Koska kokous alkaa kuudelta, kannattanee tulla noin kahdeksan aikoihin paikalle, mikäli haluaa osallistua vapaaseen osuuteen.

P.S. Oikein hyvää huomenta myös sinne Helsingin Sanomien toimitukseen! Jokos olette katsoneet ulos ikkunasta?

Lue myös: Helsingin leiri -blogin postaus aiheesta

Tässä vielä kartta Hesarin toimittajia varten, jos ei muuten löydy!

 

Lehdistötiedote

Muutama aktiivi teki hienon lehdistötiedotteen! Hesarin uutisointia odotellessa…

Kansainvälinen toimintapäivä 15.lokakuuta – Espanjan torien demokratialiike laajenee myös Suomeen

”Me olemme kyllästyneet siihen, että emme saa ääntämme kuuluviin. Olemme kyllästyneet siihen, että meidän ei anneta vaikuttaa omiin asioihimme. Lisäksi meistä tuntuu, että emme ole ainoita”.

Viime keväänä Espanjassa syntyi puolueista riippumaton verkosto, joka ryhtyi vaatimaan todellista demokratiaa suuryhtiöiden ja poliittisen eliitin sanelun sijaan. Verkosto kutsui toukokuun 15.päiväksi koolle massamielenosoituksen. Madridin, Barcelonan ja monen muun kaupungin keskusaukioille kerääntyi kymmeniä, päivien kuluessa jopa satoja tuhansia ihmisiä osoittamaan mieltään työttömyyttä, demokratian puutetta ja korruptiota vastaan iskulauseenaan ”Emme ole kauppatavaraa pankkiirien ja poliitikkojen käsissä”.

Toreille kokoontumisesta tuli satojen tuhansien ihmisten joukkoliike, jonka tuotoksista eräs on kansankokouksiin perustuvan päätöksentekojärjestelmän kehittäminen. Nyt suurta kansainvälistä kiinnostusta saavuttaneen, väkivallattoman demokratialiikkeen alulle panijat ovat tehneet aloitteen kansainvälisestä toimintapäivästä 15.10.2011, jotta muutosta ja demokratiaa haluavat ihmiset myös muissa maissa saisivat äänensä kuuluviin.

Liike on kansainvälisen toimintapäivän myötä leviämässä myös Suomeen. Tänä syksynä on Helsingissä ja useilla muilla paikkakunnilla kokoontunut ihmisiä, jotka haluavat luoda samankaltaisen, puolueista riippumattoman verkoston Suomeen, jotta tavalliset ihmiset pääsisivät sanomaan sanansa ja poliitikkojen olisi pakko kuunnella heitä.

”Me vaadimme avointa keskustelua leikkauksista ja eurokriisistä. Me vaadimme, että korruptoituneen eliitin sijaan puheenvuoro annetaan nyt tavallisille ihmisille – sellaisille kuin sinä tai minä”, sanotaan suomalaisessa torikutsussa.

Helsingissä muutosta ja demokratiaa haluavia kutsutaan Narinkkatorille lauantaina 15.lokakuuta kello 12 alkaen. Torilla on kaikilla mahdollisuus sanoa julki mielipiteensä ja ehdotuksensa. Torille pystytettävissä teltoissa voi myös tehdä konkreettisia tekoja muutosten aikaansaamiseksi, keskustella, kertoa tunnoistaan lauluin jne. Mukaan ovat tervetulleita kaikki kiinnostuneet.

Suomessa kansainväliseen toimintapäivään osallistutaan Helsingin lisäksi muun muassa Tampereella, Turussa, Lahdessa, Jyväskylässä, Kuopiossa, Joensuussa, Oulussa, Hyvinkäällä ja Iisalmessa.

Yhteydet:

torikokous [at] gmail.com

Lisätietoja:

http://torillatavataan.wordpress.com/

http://www.facebook.com/event.php?eid=217223788318602

http://torillatavataan.wordpress.com/tietoja/kansainvalinen- vetoomus/

http://torillatavataan.wordpress.com/tietoja/espanjalaisten-manifesti/

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 507 muun seuraajan joukkoon