Uusi leiri nousi Tampereelle
Tampereen torikokouksen mielenosoitus- ja toimintaleiriytyminen Tampereen keskustassa Vanhan kirjastotalon puistossa käynnistyi lauantaina 12.5. sateisissa, mutta lupaavissa merkeissä. Iltapäivää kohden sade laantui, ja leiri saatiin kunnialla pystyyn kahden maissa. Toiminta käynnistyi mielenosoituskylttien maalailulla, yhteisellä kokkaamisella, rumpujensoitolla ja tanssilla sekä keskusteluilla, joita käytiin paitsi yhteisesti nuotion ympärillä, myös pienemmällä porukalla tamperelaisen monitoimi- ja luomisyhteisö Elävän tulen olohuoneen aloitteesta ( http://elavatuli.blogspot.com/) sekä tietenkin satunnaisten ohikulkijoiden ja kiinnostuneiden kanssa monista eri teemoista.
Illallisena tarjoiltiin kaikille nälkäisille ruokalahjoituksina saatua itämaista ruokaa, sekä perinteinen dyykatuista kasviksista valmistettu sekakeitto. Poliisit piipahtivat paikalla toteamassa olemassaolomme ja yhtyi näkemykseemme siitä, että mainokset ovat alkaneet vallata jo liiaksikin yhteistä julkista katutilaa. Keskustelu leirissä jatkui puolille öin, ja paikalle pystytetyssä puolijoukkueteltassa majoittui yhteensä kahdeksan henkeä. Yöpyminen sujui satunnaisista humaltuneiden henkilöiden hölmöyksistä huolimatta hyvin.
Leirin tulevan viikon ohjelma näyttää tässä vaiheessa tältä:
- Ma 14.5: Päivän teemana taloudellinen omavaraisuus. Noin klo 12 aukeaa kierrätys-, vaihto- ja korjauspiste (tuo tarpeettomia, ehjiä tavaroitasi jakoon niitä tarvitseville!), ja klo 18 keskustellaan keinoista edistää taloudellista omavaraisuutta ja riippumattomuutta kaupallisesta yhteiskunnasta.
- Ti 15.5: Päivän teemana alustavasti media ja mainonta. Klo 15.00 Naurujoogaa. Klo 18.00 yhteiskeskustelu päivän teemasta. Päivän aikana järjestetään mielenosoituksen muodossa positiivista mainossabotaasia.
- Ke 16.5: Ei vielä sovittua teemaa. Klo 14.00 joogaa. Klo 18.00 yhteiskeskustelu. Tampereen sosiaalifoorumi käynnistyy.
- To 17.5: Päivän teemana EU:n talouskriisipolitiikka ja Blockupy Frankfurt. Määrittelemättömänä ajankohtana solidaarisuusmielenosoitus Frankfurtin massamielenosoituksen tukemiseksi. Tampereen sosiaalifoorumi käynnissä koko päivän – yhteistoimintaa ja ihmisvirtaa molempiin suuntiin.
Joka päivä leirissä lisäksi yhteistä ruoanlaittoa ja ruokailua, miekkarikylttien maalausta, musisointia ja keskustelua. Kaikenlaiset uudet toimintaideat tervetulleita!
Perjantain ja lauantain ajalle ei ole vielä tehty tarkempia suunnitelmia klo 18 järjestettävän keskustelun lisäksi. Vuokralla olevien leiriytymisvälineiden palautusajankohdista riippuu, mihin asti puistossa majaillaan. Myös sää ja viranomaisten suhtautuminen leiriytymisen jatkumista kohtaan antavat oman epävarmuutensa tulevaisuuden suunnittelulle.
Yllä kuvatut suunnitelmat ovat alustavia, ja ohjelmaa saattaa tulla lisää viikon aikana. Muutoksista tiedotetaan mahdollisuuksien mukaan Tampereen torikokouksen sähköpostilistalla (liity osoitteessa: https://lists.ourproject.org/cgi-bin/mailman/listinfo/torikokous-tre-suunnittelu), facebook-sivuilla (http://www.facebook.com/groups/217544581644913/) ja muilla virtuaalifoorumeilla. Ajanmukaisinta tietoa saa kuitenkin puiston laidassa olevasta fyysisestä INFO-taulusta.
KAIKKI APU, TUKI, TIEDONVÄLITYS JA OSALLISTUMINEN LEIRIN TOIMINTAAN ON ERITTÄIN TERVETULLUTTA! Erityisesti polttopuita ja ruokalahjoituksia kaivataan. Jos haluat järjestää itse jotain ohjelmaa leirin yhteydessä, tiedottelethan toiminnastasi (sähköpostilistalla, facebookissa, puistossa), jotta se saadaan päivitettyä ohjelmaan.
Tervetuloa mukaan!
Päivitys 14.5.:
Hei kaikki! Torikokous-leiri Vanhan kirjastotalon puistossa on edelleen paikallaan ja muotoutuu aina vain kauniimmaksi! Leirin konkreettinen pystyssä pitäminen (kylttien suojelu tuulelta, ihmisten kanssa jutustelu ja flaikkujen anto uteliaille, kierrätyspisteen siistinä pitäminen, tiskaaminen ja ruoanlaitto) vaatii kuitenkin paljon energiaa, ja leirissä pysyvästi tällä viikolla majoittuvilla ihmisillä on myös muuhun elämään liittyviä asioita hoidettavana leiriytymisen ohessa (töitä, fysioterapiaa, hammaslääkäriä, artikkelinkirjoitusta, jne.).
Toisin sanoen: LEIRISSÄ TARVITTAISIIN LISÄÄ IHMISIÄ! Jos pystyt tulemaan edes hetkeksi mihin tahansa vuorokauden aikaan, niin jo pelkästä läsnäolostasi on suuri apu. Tänään maanantaina porukkaa tarvittaisiin päivällä. Loppuviikosta sosiaalifoorumin aikaan (ke ja varsinkin to) väen ja avun tarve on erityisen suuri, koska moni leirissä aktiivisesti toimivista tyypeistä on kiinni tuolloin sosiaalifoorumissa. LEVITÄ SANAA ja PÖLLÄHDÄ PAIKALLE!
Tulosta ei tarvitse sen kummemmin ilmoittaa.
Toinen asia, mitä leirissä tarvittaisiin avun lisäksi, on KUIVAT PUHTAAT POLTTOPUUT. Ulkonuotiossa voidaan polttaa isompaakin ja vähän maalinjämäistä puuta, mutta yöpymiseen tarkoitetussa puolijoukkueteltassa puun on oltava puhdasta ja tarpeeksi pientä. Pari yötä nykyisillä puilla vielä pärjää, mutta sen jälkeen voi tulla vilu.
Kiitos jos voit auttaa ja tervetuloa!!
12M-suunnittelua Helsingissä
Tiistaina 13.3.2012 klo 17.00 eteenpäin suunnitellaan Kupolissa (Mannerheimintie 5 B, 7. krs.) maailmanlaajuista 12M-mielenosoituspäivää, joka on 12.5.2012. Tapahtuma facebookissa.
Puhumme Kupolissa myös Suomen sosiaalifoorumista. Valtaamme Arbiksen kahdeksi vuorokaudeksi. Kuinka osallistumme? Rekvisiitta? Yk:n rakenne?
Avoin talousfoorumi 25.1.!
Järjestyksessään toinen avoin talousfoorumi järjestetään 25.1. klo 13.00 – 17.00, tällä kertaa yhteistyössä SoL Finlandin ja Aalto kauppakorkeakoulun kanssa.
Työnimenä on Kriisistä kriisiin – Yllättävistä yhteyksistä suunta kohti parempaa! Foorumi alkaa lyhyillä alustuksilla eri tason kriiseistä (demokratia, talous, sosiaalinen, ympäristö). Esiin noussut problematiikka tuodaan keskusteluryhmien kautta yleisökeskusteluun.
Tilaisuuteen on ilmoittauduttava osoitteessa satu.riiski [at] vm.fi viimeistään 20.1.2012. Ilmoittautukaa siinäkin tapauksessa, että ette ole ihan varmoja osallistumisestanne! Seminaarissa on maksuton kahvitarjoilu. Paikka ei ole vielä varmistunut. Saattaa olla Valkoinen sali.
—
Torikokous on yksi vuoden 2012 Suomen sosiaalifoorumin kolmesta pääteemasta. Valtaamme Arbiksen juhlasalin foorumin ajaksi 21.-22.4. ja pystytämme sinne telttaleirin. Leirin yhteyteen on ideoitu jonkinlaista torikokouspoliisia, joka pitää vierailijat virkeinä…
Foorumi on näkyvyyden kannalta iso juttu: vuoden 2011 sosiaalifoorumissa oli 2 500 kävijää!
Avoin talousfoorumi 25.1.2012 klo 13.00 – 17.00, ilmoittautuminen viimeistään 20.1.2012: satu.riiski [at] vm.fi
Suomen sosiaalifoorumi 21.22.4.2012 – telttaleiri Arbiksen juhlasalissa.
Occupy Tampere – mitä seuraavaksi?
Avoin torikokous lauantaina 10.12.2011 klo 15 Tampereen Sosiaalifoorumin Talvifoorumissa.
Pohjois-Afrikasta Espanjan kautta maailmalle levinnyt demokratialiikehdintä jatkaa kehittymistään ympäri maailman – myös Suomessa. Monimuotoista liikehdintää yhdistävät pääoman saneluvallan vastustaminen ja pyrkimys luoda vaihtoehtoja nykyisen päätöksentekojärjestelmän vaihtoehdottomuudelle ja epädemokraattisuudelle. Puheenvuoro on poliittisen ja taloudellisen eliitin sijaan tavallisilla ihmisillä.
Mitä torikokouksilla voi saada ja on saatu aikaan? Mitä seuraavaksi tapahtuu? Tervetuloa mukaan luomaan ideoita ja innostuksia tulevaan paikalliseen toimintaan!
Torikokouksista tuttuun tapaan keskustelu on avointa ja tasa-arvoista
Torikokous lauantaina 10.12.2011 klo 15: Werstaan ala-aulan kahvila, Väinö Linnan aukio 8


