Tag Archive | tempaus

Jyväskylässä tempaistiin Kreikan puolesta!

Jyväskylän Torikokous järjesti perjantaina 2.3. kävelykadulla solidaarisuustempauksen Kreikkalaisten tueksi. Mm. näin sanottiin jaossa olleessa flyerissä:

Suomenkin valtamediasta olemme saaneet lukea kuinka kreikkalaiset ovat eläneet “yli varojensa” ja siksi tarvitsevat nyt tukea muilta euromailta. Tosiasiassa kreikkalaiset ovat yhtä lailla vallitsevan finanssikriisin uhreja kuin me kaikki muutkin. Kriisin syypäitä eivät ole tavalliset kansalaiset vaan hallitsemattomia riskejä ottaneet pankit ja sijoittajat.

Nykyisen kriisin jatkuessa tullaan vastaavia toimenpiteitä näkemään muissakin Euroopan maissa. Se mikä on tänään totta Ateenan kaduilla voi huomenna olla sitä myös täällä Suomen Ateenassa. Siksi on tärkeää, että kansalaisina annamme täälläkin täyden tukemme Kreikan kansan taistelulle vihamielisiä markkinavoimia vastaan. Olkaamme kaikki kreikkalaisia tänään!

Greetings to Greece! / χαιρετισμούς στην Ελλάδα

Lukiolaiset tempaisivat Jyväskylässä!

Jyväskylässä suunnitelmat uudistaa lukioverkkoa ja koota lukiolaiset jättikampuksille saivat vastaansa joukon eri mieltä olevia oppilaita.

Keskisuomalaisen juttu aiheesta:
http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/opiskelijat-protestoivat-tanaan-jattilukioita-vastaan/1138271

Ei suurlukioille -blogi:
http://www.suurlukio.blogspot.com/

Adressi Jyväskylän lyseon säilyttämiseksi:
http://www.adressit.com/jyvaskylan_lyseo_tulee_sailyttaa

Blogipostaus aiheesta

Juttu haettu M15-Suomi -uutispalvelusta.

Occupy Mbar lähestyy!

Moi,

Ensi tiistain flashmob-henkinen performanssi on suunniteltu ja lyöty lukkoon, mutta lisää osallistujia tarvitaan. Tule siis paikalle viimeisiin treeneihin ja ota valkoinen lakana mukaasi (+puuteria)! Tätä viestiä saa välittää edelleen!

PERFORMANSSITREENIT tiistaina ennen varsinaista happeningiä, kokoontuminen klo 17 Lasipalatsin kirjaston aulassa (tila on käytössämme 17-19). Ollaan ulkovaatteissa, miel. ei paksua takkia vaan ohuempaa villaista, sen päälle puetaan valkoinen lakana. OTTAKAA MUKAAN VALKOISIA LAKANOITA JA JOS ON, VALKOISTA MASKIA/PUUTERIA. Esiintyminen ohjelman tauolla 19.30-20.

Performanssia koordinoivat Eila Salomaa (041-5441014) ja Elviira Davidow (ohjaus)

Occupy Mbar 7. helmikuuta klo 18:00 – 0:00 mbarissa, Mannerheimintie 22-24

Tule mukaan flashmob-tyyliseen performanssiin 7.2.!

Hei,

AUKI-verkoston performanssi- ja mediatyöryhmä kutsuu sinut mukaan toteuttaman flashmob-tyyppistä, hauskaa ja yhteiskuntakriittistä performanssia. Suunnitteilla on sanalla sanoen yhteiskunnallinen pysäyttävä performanssi jossa kävellään hitaasti (YPTJK). Performanssi toteutetaan 7.2. Occupy Mbar -tapahtumassa (klo 18-00 välisenä aikana) baarikahvila Mbarissa. Et tarvitse aiempaa kokemusta performansseista tai esiintymisestä. Kaikenlaiset ihmiset ovat tervetulleita!

Tule siis paikalle torstaina ja ilmoittaudu nyt mukaan lähettämällä sähköpostia: oskari.niitamo [at] gmail.com(tarvitsemme vain nimesi ja yhteystietosi, sähköposti ja puhelinnumero).

Performanssia suunnitellaan ja treenataan Lasipalatsin kirjastossa torstaina 2.2. klo 17-18, tämän jälkeen siirrymme tutustumaan pääkallon paikalle, eli jatketaan Mbarissa.

Ystävällisin terveisin,
Oskari Niitamo,
AUKI-verkoston performanssi- ja mediatyöryhmä

Tervetuloa!

Sunnuntaisen yleiskokouksen antia

Helsingin torikokouslaiset ovat olleet ahkeria ja pitäneet energiaa yllä. Sunnuntaina käytiin todella antoisa yleiskokous. Kerrattiin tulevia tapahtumia ja keksittiin lisää. Kaikki tapahtumat ovat avoimia.

Tulevia tapahtumia:

  • Occupy Mbar: yllätyksellinen musiikki- ja performanssitapahtuma (7.2.)
  • 112-päivä: otetaan kantaa budjetin suhteeseen tilastoihin (11.2)
  • Torikokous Helsinki osallistuu Torikokous Vantaan sotateemaan ja pyytää erinäisiä rauhanjärjestöjä luennoimaan ja vierailemaan tapahtumassa (14.2)
  • Promovideon käsikirjoituksen suunnittelupäivänä (lyödään lukkoon kun saadaan ohjaajaan ja kuvaajaan yhteys)
  • Itsekriittinen keskustelu-päivä II: Kuvataan promovideo, somistetaan piha banderolleilla ja lumirakennelmilla sekä keskustellaan Torikokouksen osasta Occup Finlandissa (ajankohta sovitaan promovideon käsikirjoituksen suunnittelupäivänä)
  • M15-päivän suunnittelupäivä (ajankohta ilmoitetaan kun alustava materiaali on valmis)

Lisäksi yleiskokouksessa päätettiin että puita haetaan maanantaina. Lisäksi huomautettiin että rahat loppuvat näiden puiden hankkimisen jälkeen. Lahjoituksia saa tehdä.

Pöytäkirja: https://n-1.cc/mod/file/download.php?file_guid=1131449

Occupy Mbar!

Helmikuun alkuun suunnitellaan Occupy Mbar -konserttia – Mbariin, kuinkas muuten. Occupy-liikkeen itse tuottamat musiikki- ja videomiksaukset sekä erikoisvieraat Suvi Isotalo, Jontti, Ras Henry, Kummo, Anna Inginmaa, Petri Kautto sekä Br. Runo Johnson and the People’s Mic nousevat lavalle ja vetävät yleisön mukaansa vapaasti etenevään iltaan.

Konsertti pidetään 7.2. klo 18, ja siitä on tehty FB-event.

Julistetalkoot

Keskiviikkona 25.1. klo 17-21 kokoonnutaan Harjun nuorisotalolle tekemään Occupy-kylttejä, julisteita ynnä muuta konserttia varten, ja tietysti muuhunkin käyttöön. Materiaalia tarvitaan, eli jos tiedät jossain nurkissa lojuvan pahvia, kartonkia, tusseja, maaleja, liimaa jne. niitä voi tuoda paikan päälle tai etukäteen leiriin.

Unelmien sunnuntai oli menestys!

Jyväskylän torikokous kyhäsi minitelttaleirinsä Kirkkopuistoon sunnuntaina puolen päivän aikaan kirpeässä pakkassäässä. Päivän aikana kymmenet ihmiset pysähtyivät paikalle jakamaan oman unelmansa koko maailman kanssa. Tarkoitukseen varatut 26 tyhjää kylttiä eivät riittäneet alkuunkaan. Monet jäivät keskustelemaan aiheesta pidemmäksikin aikaa. Pimeän laskeuduttua leiri pääsi varsinaisesti oikeuksiinsa, kun se valaistiin kynttilöin. Näin Jyväskylä osallistui osaltaan myös maailmanlaajuiseen kynttilämielenosoitukseen Martin Luther Kingin kunniaksi. Alla kuvia tapahtumasta.

Keskustelu jatkuu jo ensi keskiviikkona 18.1. Bar Vakiopaineessa (Kauppakatu 6) klo 18:15 alkaen. Tervetuloa kaikki mukaan!

Kuvat / Photos by Monika Partanen

Jyväskylässä Unelmien sunnuntai -tempaus

Jyväskylän Torikokous järjestää Martin Luther kingin hengessä Unelmien sunnuntain tulevana viikonloppuna. Paikalla rakennetaan lumiukkoja ja pysäytetään ihmisiä kertomaan unelmansa. Lisäksi tietenkin jaetaan flyereitä ja poltetaan kynttilöitä.

Unelmien sunnuntai Kirkkopuistossa 15.1. klo 12-17.

Jyväskylässä kokous huomenna!

Huomenna keskiviikkona 16.11. pidetään Jyväskylässä tapaaminen klo 18:15 Vakiopaineessa (Kauppakatu 6). Tarkoitus on suunnitella 19.11. toteutettavaa tempausta leikkauksia vastaan, ja muutakin varmasti puhutaan. Kaikki sinne! Jyväskyläläisillä on myös flyer tapahtumaa varten.

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 507 muun seuraajan joukkoon