Helsingin leiripäivitys 26.10.

Leirissä on ollut taas innostava, uusi päivä. Toimittajaopiskelija Haaga-Heliasta kävi aamupäivällä tutustumassa leiriin ja myös Verkkomedia teki meistä jutun. Paljon kiinnostuneita ihmisiä on käynyt; sekä Helsingistä, muualta Suomesta että ulkomailta tulleita. Saimme jopa vierailijan Kanadasta. Heidän Vancouverin leirissään on hänen mukaansa ollut noin 100 yöpyjää per yö. Lisäksi olemme saaneet pariksi päiväksi vieraan Turun torikokous-leiristä ja kuulleet häneltä Turun leirin tuoreimmat kuulumiset.

Torikokouksen seurauksena kokoontunut Ydinvoimaryhmä osoitti iltapäivällä mieltään Helsingin kaupungin ydinvoimahanketta vastaan. Mielenosoitus sujui järjestäjien mukaan hyvin, mutta Kaupungintalon salissa tehty päätös oli Olkiluoto 4 -projektin vastustajille pettymys.

Torikokous-leiriin sen sijaan kuuluu hyvää; olemme jälleen saaneet paljon erilaisia lahjoituksia, mm. lämpimiä peittoja ja ruokaa. Saimme myös Varustelekalta alennusta telttojemme vuokrasta. Illalla poliisit kävivät taas katsastamassa leirin ja vahvistivat että mitään häiriötä leiristä ei ole ollut missään vaiheessa.

Illan ohjelmassa oli jokapäiväisen yleiskokouksen ohella Tulikansan esittämä hieno tulishow, keittoillallinen sekä toisessa puolijoukkueteltassa järjestetty uuden kuun seremonia.

Lisää kuulumisia löytyy Liveblogin puolelta!

Tags: , , , , , , , , , ,

Trackbacks / Pingbacks

  1. Helsingin leiripäivitys 26.10. | 15M Suomi | Scoop.it - 27.10.2011

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: