Toivon vallankumous Tampereella 12.5.

torikokous_tre

Tampereella perustettu torikokous.info -verkkosivu tiedottaa:

Torikokous valtaa Vanhan kirjastotalon puiston lauantaina 12.5.

Valtauksella pyritään avaamaan tila todelliselle, tasa-arvoiselle, osallistavalle ja radikaalejakin vaihtoehtoja esiintuovalle keskustelulle. Vasta sitten, kun tällainen tila on luotu, voidaan puhua siitä, mitä on tehtävä ja miten. Lokakuussa aloitettiin jo keskustelu siitä, mikä maailmassa ja Suomessa on tällä hetkellä vialla – nyt ryhdytään toimimaan yhdessä asioiden muuttamiseksi. Muutos alkaa meistä itsestämme: meidän on opittava kyseenalaistamaan paitsi toisten, myös omat ajattelutapamme, ja toimimaan jälleen yhdessä yhteisen hyvän eteen. Torikokouksessa jokainen on tervetullut, jokaisen mielipide on yhtä arvokas ja jokaisen ääntä kuullaan.

Vuosi 2011 jäi historiaan Pohjois-Afrikan kansannousuista, Espanjan ja Kreikan demokratia-mielenosoituksista ja torivaltauksista (15M) sekä Yhdysvalloista maailmalle levinneestä Occupy-liikehdinnästä. Keväällä 2012 yhtäkään maailmanlaajuisen liikehdinnän taustalla vaikuttaneista ongelmista ei vielä ole ratkaistu. Valta ja varallisuus jatkavat kasautumistaan ihmiskunnan 1 %:n käsiin, rahoitusmarkkinat ja ylikansalliset talousinstituutiot tuhoavat toimeentulomme, eikä maapallomme elintärkeiden resurssien haaskaamista ole pysäytetty. Taistelu todellisen demokratian, tasa-arvon, ihmisoikeuksien, vapauden ja elämän puolesta jatkuu.

Älä jää historian jalkoihin – tule mukaan tekemään tästä keväästä hetki, joka muutti tulevaisuuden!

Facebook-tapahtuma: https://www.facebook.com/events/362597160454084/

Tags: , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: