Uusi leiri nousi Tampereelle

Tampereen torikokouksen mielenosoitus- ja toimintaleiriytyminen Tampereen keskustassa Vanhan kirjastotalon puistossa käynnistyi lauantaina 12.5. sateisissa, mutta lupaavissa merkeissä. Iltapäivää kohden sade laantui, ja leiri saatiin kunnialla pystyyn kahden maissa. Toiminta käynnistyi mielenosoituskylttien maalailulla, yhteisellä kokkaamisella, rumpujensoitolla ja tanssilla sekä keskusteluilla, joita käytiin paitsi yhteisesti nuotion ympärillä, myös pienemmällä porukalla tamperelaisen monitoimi- ja luomisyhteisö Elävän tulen olohuoneen aloitteesta ( http://elavatuli.blogspot.com/) sekä tietenkin satunnaisten ohikulkijoiden ja kiinnostuneiden kanssa monista eri teemoista.

Illallisena tarjoiltiin kaikille nälkäisille ruokalahjoituksina saatua itämaista ruokaa, sekä perinteinen dyykatuista kasviksista valmistettu sekakeitto. Poliisit piipahtivat paikalla toteamassa olemassaolomme ja yhtyi näkemykseemme siitä, että mainokset ovat alkaneet vallata jo liiaksikin yhteistä julkista katutilaa. Keskustelu leirissä jatkui puolille öin, ja paikalle pystytetyssä puolijoukkueteltassa majoittui yhteensä kahdeksan henkeä. Yöpyminen sujui satunnaisista humaltuneiden henkilöiden hölmöyksistä huolimatta hyvin.

Leirin tulevan viikon ohjelma näyttää tässä vaiheessa tältä:

  • Ma 14.5: Päivän teemana taloudellinen omavaraisuus. Noin klo 12 aukeaa kierrätys-, vaihto- ja korjauspiste (tuo tarpeettomia, ehjiä tavaroitasi jakoon niitä tarvitseville!), ja klo 18 keskustellaan keinoista edistää taloudellista omavaraisuutta ja riippumattomuutta kaupallisesta yhteiskunnasta.
  • Ti 15.5: Päivän teemana alustavasti media ja mainonta. Klo 15.00 Naurujoogaa. Klo 18.00 yhteiskeskustelu päivän teemasta. Päivän aikana järjestetään mielenosoituksen muodossa positiivista mainossabotaasia.
  • Ke 16.5: Ei vielä sovittua teemaa. Klo 14.00 joogaa. Klo 18.00 yhteiskeskustelu. Tampereen sosiaalifoorumi käynnistyy.
  • To 17.5: Päivän teemana EU:n talouskriisipolitiikka ja Blockupy Frankfurt. Määrittelemättömänä ajankohtana solidaarisuusmielenosoitus Frankfurtin massamielenosoituksen tukemiseksi. Tampereen sosiaalifoorumi käynnissä koko päivän – yhteistoimintaa ja ihmisvirtaa molempiin suuntiin.

Joka päivä leirissä lisäksi yhteistä ruoanlaittoa ja ruokailua, miekkarikylttien maalausta, musisointia ja keskustelua. Kaikenlaiset uudet toimintaideat tervetulleita!

Perjantain ja lauantain ajalle ei ole vielä tehty tarkempia suunnitelmia klo 18 järjestettävän keskustelun lisäksi. Vuokralla olevien leiriytymisvälineiden palautusajankohdista riippuu, mihin asti puistossa majaillaan. Myös sää ja viranomaisten suhtautuminen leiriytymisen jatkumista kohtaan antavat oman epävarmuutensa tulevaisuuden suunnittelulle.

Yllä kuvatut suunnitelmat ovat alustavia, ja ohjelmaa saattaa tulla lisää viikon aikana. Muutoksista tiedotetaan mahdollisuuksien mukaan Tampereen torikokouksen sähköpostilistalla (liity osoitteessa: https://lists.ourproject.org/cgi-bin/mailman/listinfo/torikokous-tre-suunnittelu), facebook-sivuilla (http://www.facebook.com/groups/217544581644913/) ja muilla virtuaalifoorumeilla. Ajanmukaisinta tietoa saa kuitenkin puiston laidassa olevasta fyysisestä INFO-taulusta.

KAIKKI APU, TUKI, TIEDONVÄLITYS JA OSALLISTUMINEN LEIRIN TOIMINTAAN ON ERITTÄIN TERVETULLUTTA! Erityisesti polttopuita ja ruokalahjoituksia kaivataan. Jos haluat järjestää itse jotain ohjelmaa leirin yhteydessä, tiedottelethan toiminnastasi (sähköpostilistalla, facebookissa, puistossa), jotta se saadaan päivitettyä ohjelmaan.

Tervetuloa mukaan!🙂

Päivitys 14.5.:

Hei kaikki! Torikokous-leiri Vanhan kirjastotalon puistossa on edelleen paikallaan ja muotoutuu aina vain kauniimmaksi! Leirin konkreettinen pystyssä pitäminen (kylttien suojelu tuulelta, ihmisten kanssa jutustelu ja flaikkujen anto uteliaille, kierrätyspisteen siistinä pitäminen, tiskaaminen ja ruoanlaitto) vaatii kuitenkin paljon energiaa, ja leirissä pysyvästi tällä viikolla majoittuvilla ihmisillä on myös muuhun elämään liittyviä asioita hoidettavana leiriytymisen ohessa (töitä, fysioterapiaa, hammaslääkäriä, artikkelinkirjoitusta, jne.).

Toisin sanoen: LEIRISSÄ TARVITTAISIIN LISÄÄ IHMISIÄ! Jos pystyt tulemaan edes hetkeksi mihin tahansa vuorokauden aikaan, niin jo pelkästä läsnäolostasi on suuri apu. Tänään maanantaina porukkaa tarvittaisiin päivällä. Loppuviikosta sosiaalifoorumin aikaan (ke ja varsinkin to) väen ja avun tarve on erityisen suuri, koska moni leirissä aktiivisesti toimivista tyypeistä on kiinni tuolloin sosiaalifoorumissa. LEVITÄ SANAA ja PÖLLÄHDÄ PAIKALLE!🙂 Tulosta ei tarvitse sen kummemmin ilmoittaa.

Toinen asia, mitä leirissä tarvittaisiin avun lisäksi, on KUIVAT PUHTAAT POLTTOPUUT. Ulkonuotiossa voidaan polttaa isompaakin ja vähän maalinjämäistä puuta, mutta yöpymiseen tarkoitetussa puolijoukkueteltassa puun on oltava puhdasta ja tarpeeksi pientä. Pari yötä nykyisillä puilla vielä pärjää, mutta sen jälkeen voi tulla vilu.

Kiitos jos voit auttaa ja tervetuloa!!🙂

Tags: , , , , , ,

2 responses to “Uusi leiri nousi Tampereelle”

  1. Taneli Dobrowolski says :

    Torikokous tuli Tampereelle: http://www.tammerkoski.net/torikokous-tuli-tampereelle/

  2. ulla hannula says :

    hei oltaisiin tulossa savosta sosiaaliforumiin tampereelle,onko tietoa yöpaikoista jos tullaan ke iltana myöhällä 3 henkilölle t.ulla,aaro ja asko

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: