Helsingin torikokous valmistelee asukasfoorumia

Monenlaiset työryhmät kokoontuivat 12M-toimintapäivänä Kansalaistorilla. Kuva: Toivo Koivisto.

12M-toimintapäivänä lähidemokratiaa ja Occupy-liikkeen leviämistä lähiöihin pohtivassa työryhmässä oli mukana muun muassa kaupunkimetsien puolustaja, jonkin asuinalueen lähellä olevaa kaatopaikkaa vastustava henkilö, ainejärjestö Dilemmasta opiskelijaliikkeen edustaja sekä jokunen yleisesti lähidemokratiasta kiinnostunut ja myös ammattiyhdistysaktiivi.

Yhtenä kysymyksenä kokouksessa puhutti, että kuinka voisimme yhdistää niin erilaisia liikkeitä toimimaan voimakkaammin yhdessä. Havaittiin, että liikkeillä oli havaittavissa yhdistäviä seikkoja:

  1. vaatimus demokratiasta ja mahdollisuudesta vaikuttaa paikallisesti asukkaana, opiskelijana, työntekijänä, kunnallisten palvelujen saajana
  2. vaatimuksia vastassa on politiikka, joka pyrkii keskittämään päätöksentekoa poliitikoille ja virkamiehille aina kauemmas asukkaasta, toteuttaa jatkuvia leikkauksia ja yksityistää palveluita, jolloin monet poliittiset kysymykset typistyvät virkamiesten ja elinkeinoelämän juokseviksi asioiksi.

Kävimme keskustelua siitä, mikä voisi olla seuraava askel jolla näitä pienempiä ja suurempia liikkeitä voitaisiin tuoda yhteen ja saada aikaan yhteistä kamppailua, jossa käydään taistelua yhteisten päämäärien puolesta, mutta samalla tuetaan yksittäisiä paikallisia kamppailuja. Yksi konkreettinen ehdotus oli järjestää kesäkuussa kokous, johon kutsutaan paikallisia demokratiahankkeita sekä muita puheena olleita liikkeitä.

Ja tästä olisi tarkoitus nyt tiistaina jatkaa. Pääkaupunkiseudun asukasfoorumia valmisteleva suunnittelukokous kokoontuu ensi viikon tiistaina, 22.5. klo 17 Kirjasto Kympissä, kokoontuminen kirjaston aulassa. Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee paikalle. Nyt on hyvä aika toimia ja kerätä liikkeitä yhteen. Siihen tarvitaan taatusti kaikkia asiasta kiinnostuneita ja kynnelle kykeneviä!

Tags: , , ,

About S. P. Kähmi

Minäpä se jakelen ne kirjeet ja muut.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: